INFO

SEURAKUNTA INFO

Naantalin helluntaiseurakunta on itsenäinen seurakunta, joka on perustettu 1986. Tätä ennen toiminta tapahtui osana Turun helluntaiseurakuntaa. Perinteiselle helluntaiseurakunnalle on tunnusomaista kaksijakoinen hallintotapa. Naantalin helluntaiseurakunnan johdosta vastaa vanhimmisto.

Toiminnan aineellisesta puolesta vastaa rekisteröity yhdistys Naantalin helluntailähetys ry., jota johtaa vanhimmisto ja  hallitus. Seurakunnan toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, olipa kysymyksessä talous tai erilaiset tehtävät seurakunnassa. Jäsenmaksua tai muuta vastaavaa ei kerätä, vaan menot katetaan kolehtivaroilla ja muilla vapaaehtoisilla avustuksilla. Seurakunnan julkisesti ilmoitetut tilaisuudet ovat kaikille avoimia, ellei ilmoituksessa toisin mainita. Tältä kotisivulta löydät parhaiten ajan tasalla olevat tiedot tilaisuuksien ajankohdista ja sisällöstä. Tilaisuudet ilmoitetaan myös Rannikkoseutu-lehden RS-päivyrissä. 

Toimipaikat

Seurakunnalla on temppeli Naantalissa osoitteessa Soinistentie 5, jossa pidetään suurin osa tilaisuuksista. Seurakunnalla on myös lähetystori, jonka tuotolla tuetaan lähetystyötä. Seurakunnan toimintaa järjestetään tarpeen mukaan myös muualla.

Katso lisää toimipaikat sivulta.

Työmuodot

Seurakunnan vanhimmisto vastaa seurakunnan hengellisestä johtamisesta ja hallitus aineellisesta. Tavanomaisten tilaisuuksien lisäksi seurakunnassa tehdään työtä lasten ja nuorten kanssa, vankilatyötä ja tietenkin lähetystyötä.

Katso lisää työmuodot sivulta.

Henkilöt

Mikäli sinulla kysyttävää tai muuta asiaa niin ota rohkeasti yhteyttä seurakuntamme vastuuhenkilöihin.

Katso yhteystiedot henkilöt sivulta.

© Copyright.Naantalin Helluntaiseurakunta All Rights Reserved

 

Temppeli

Käyntiosoite:

Soinistentie 5  

21100 Naantali

Puhelin: 044-5130735

Sähköposti:

helluntaisrk.naantali@gmail.com

Helluntaitemppeli Soinistentien ja Honkakaaren risteyksessä on otettu käyttöön syksyllä 1990.

Lähetystori

Käyntiosoite:

Tuulensuunkatu 21 NAANTALI

Puhelin: 044-4178770

Sähköposti: helluntailahetys.nli@gmail.com

Edullinen ostospaikka Naantalin keskustassa vastapäätä terveyskeskusta.

Tuemme Intian kansallisia evankelistoja Andhra Pradeshan ja Telanganan osavaltioissa.

Avoinna ma - pe klo 10 - 16.00

                        la  klo 10-14.00

Naantalin

helluntaiseurakunta

Seurakuntapuhelin

044-5130735

Soinistentie 5 

21110 NAANTALI

_____________________________________________________________________________________________________________________